Edustusjoukkueen tehohyökkääjä sivuun

JHT:n edustusjoukkueen monivuotinen tehohyökkääjä Tomi Gronoff joutuu jättämään pelihommat toistaiseksi. Hänen viime kaudella saamansa vamma ei ole parantunut toivotulla tavalla ja kun tähän lisätään muitakin vammoja, on yhtälö haastava.

- En ole pystynyt harjoittelemaan sarjan vaatimalla tasolla ja mielestäni se olisi väärin joukkuekavereitanikin kohtaan, jos tulisin puolikuntoisena mukaan. Suomi-sarja on aikaa vaativa sarja ja tällä hetkellä töiden ohella pelaaminen vaatisi ehdottomasti vammattomuutta. En ole lopettanut vielä pelaamista, mutta nyt on pakko ottaa pieni aikalisä. Paluu JHT:n paitaan ei ole todellakaan pois suljettu, kunhan saan nämä tämän hetken ongelmat selätettyä. Kasassa on hieno joukkue jälleen ja toivonkin totta kai, että viime kausien menestys saa jatkoa, Gronoff itse kertoi päätöksestään.

Myös päävalmentaja Petrell kommentoi uutta käännettä:

Pallen sivuun jäänti on todella valitettavaa, sillä olin kaavaillut hänelle suurta roolia tulevallekin kaudelle. Ymmärrän kuitenkin hyvin hänen päätöksensä ja arvostan sitä, että hän tiedostaa sarjan vaatimukset. Vaikka en todellakaan poissulje Pallen pelaamista vielä tulevallakin kaudella, niin seurana meidän on yritettävä reagoida ja saada mahdollisimman hyvä saappaiden täyttäjä. Kiire meillä ei ole, mutta verkot on vesillä ja uuden pelaajan on oltava meille kaikin puolin sopiva.





< Takaisin edelliselle sivulle

Tulevat ottelut

22.10.2017 klo 17:00
Suomi-sarjan ottelu
KHT vs JHT

28.10.2017 klo 11:00
D1 AA alkusarja, lohko 2
JHT S vs RJK R

28.10.2017 klo 16:00
Suomi-sarjan ottelu
JHT vs Hunters

28.10.2017 klo 17:15
Nuorten Suomi-sarja karsinta, lohko 1
Lukko Team vs JHT A

Viimeisimmät ottelut

22.10.2017 klo 15:10
Harjoituspeli
JHT vs AHMAT

22.10.2017 klo 15:00
F1 harjoitusottelu
RJK valk vs JHT  3 - 11

22.10.2017 klo 14:00
F1 harjoitusottelu
RJK pun vs JHT  8 - 10

21.10.2017 klo 17:00
Suomi-sarjan ottelu
Pyry vs JHT